Me

img Heinäpään Viestintä Oy on gastronomiaan ja populaarikulttuuriin keskittyvä kustantaja, joka vastaa muun muassa Viinioppaasta ja DVD-oppaasta.

Yhtiön studio sijaitsee Vantaan Kolohongassa ja toimisto Helsingin Korkeavuorenkadulla. Yhtiön nimi juontaa kuitenkin juurensa Oulusta, jonka Heinäpään kaupunginosassa yhtiön perustaja Pekka Suorsa aloitti populaarikulttuurin innokkaan seuraamisen 1960-luvun puolivälissä.

Pienkustantamo perustettiin vuoden 2002 lokakuussa. Vuosien varrella olemme kustantaneet neljä DVD-opasta vuosina 2002-2006, Arto Nybergin ja Kari Ylänteen Lontoon pubit vuonna 2004, Munskänkarna-järjestön Juomanlaskijain viinikirjan vuonna 2007 ja Kari Ylänteen kirjan Olutta! vuonna 2008.

Yhtiön päätuotteita ovat olleet viinioppaat, joita on julkaistu peräti 13 erilaista vuodesta 2003. Näistä tärkein on Viiniopas, joka ilmestyy vuosittain marraskuussa.

Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster